Välivuosien pitkittynyt projekti on valmis. Se meni tänään painoon. Kuva yhdeltä sisäsivulta. Pian tätä saa kaupoista ja kirjastoista!
torstaina
tiistaina
VÄLIVUOSIEN JÄLKEEN
Kirjoittaminen on ollut sirpaleista muutaman vuoden. Olen koonnut muistoja, tarinoita ja uutisia elämästä 1900-luvlla ja kirjoittanut heijastuksia vuosisadasta miehen elämässä sellaisena kuin olen sen kuvitellut pienten faktasirujen ja vilkkaan mielikuvituksen avulla.
Siinä rinnalla on syntynyt blogitekstejä arjesta ja pyhästä. Menneistä ja nykyelämästä.
Muutamia juttuja kokosin vihkoseksi ja julkaisin nimellä "Kuin lastu laineilla". Kirjanen ilmestyi heinäkuussa 2026. Se on saatavissa Books on Demandin kirjakaupan (printti ja e-kirja) lisäksi muista kirjakaupoista ja Suomen upean kirjastoverkoston pisteistä.
Nyt keskityn ja olen loppusuoralla uuden romaanin kanssa, sen joka kertoo miehen elämästä melkoisten muutosten aallokossa.
Se ilmestynee syyskuun 2026 aikana. Seuraa!
Tässä on linkki BoD:n kirjakauppaan kirjani esittelyyn.
VUODEN 2022 SATOA
Kustantajan Kirjakaupan ovi avautuu tästäSuomalaiseen kirjakauppaan tästä
Akateemiseen kirjakauppaa pääset ostoksille tästä
Adlibrikseen linkki on tässä
keskiviikkona
Vuonna 2017 julkaisin ensimmäisen oman kirjani "Yli sudenkuoppien". Se on opas pienyrittäjille, jotka kamppailevat yrityksensä talousvaikeuksien kanssa.
Tästä linkistä löytyvässä kirjassa "City Letters" on Books on Demandin ja Travel Kollektin järjestämän kirjoituskilpailun satoa, mukana juttuni, jossa kuvaan "Tuokioita Helsingissäni".
Omaa ja muiden jälkikasvua ajatellen kirjoitin koronasyksynä 2020 pienen vihkosen omasta lapsuudestani Suomessa, joka oli melkoisen erilainen kuin maailmamme tänään. Kirjasen nimi on "Mansikoita ojanpientareilla". Sellaisinahan me ikäihmiset lapsuutemme suvet muistamme.
Ensimmäinen romaanini on Unelma onnesta. Se ilmestyi joulukuussa 2020.
25.1.2021 ilmestyi "Kurkistuksia mielten maisemiin". Siihen on koottu runoja vuosien varrelta.
Sivupalkeissa olevien, kustantajan (BoD) kirjakaupan linkkien kautta voit lukea tekstinäytteitä.
Kirjoittaminen on antanut ja antaa minulle virtaa ja intoa.Toivottavasti sitä tarttuu myös sinuun.
Hyviä lukuhetkiä!
Kirjoittaja Ischialla vuonna 1977 |
TULOSSA
Välivuosien pitkittynyt projekti on valmis. Se meni tänään painoon. Kuva yhdeltä sisäsivulta. Pian tätä saa kaupoista ja kirjastoista!
-
Välivuosien pitkittynyt projekti on valmis. Se meni tänään painoon. Kuva yhdeltä sisäsivulta. Pian tätä saa kaupoista ja kirjastoista!
-
Kesän 2022 kunniaksi putkahti heinä- ja elokuussa julkisuuteen kaksi uutta teostani: toinen romaanini, " ELÄMÄ YLLÄTTÄÄ ", ja ke...
-
Kirjoittaminen on ollut sirpaleista muutaman vuoden. Olen koonnut muistoja, tarinoita ja uutisia elämästä 1900-luvlla ja kirjoittanut h...




